Edial / Mirjami Varpelaide
Lapsuuteni ystäväperheessä asui perheen ulkopuolinen, iäkäs Sylvi-täti. Olin jälleen perheen luona kylässä, kun leikkien lomassa perheen äiti tuli Sylvin huoneesta kyyneleet silmissä ja kertoi Sylvin kuolleen. Saimme käydä katsomassa ja koskemassa juuri kuollutta vanhaa tätiä. Kuolema jätti minuun tuolloin rauhallisen, mutta syvän jäljen.
Kuoleman mukanaan tuoma suru tuli osaksi elämääni muutama vuosi myöhemmin löytäen tiensä luokseni vuosien saatossa uudelleen ja uudelleen. Suru on kuljettanut vuosien aikana aaltojen lailla nostaen pintaan ikävää ja kaipausta. Pahimmissa myrskyissä aallot ovat riepottaneet katkeruuden, lohduttomuuden ja tuskan rantakallioita vasten. Aaltojen lempeässä liikkeessä olen voinut oppia kohtaamaan toisenkin surun ja elämän kipeät kokemukset läsnäolossa ja hiljaisuudessa.
Olen 37-vuotias Terapeutti, vaimo ja Äiti kolmelle lapselle. Innostun syksyisin sienestämisestä ja metsässä haahuilusta, leivon mielelläni ja pyrin tekemään lapsiperheemme arjesta sujuvaa. Rentoutuessani nappaan käteeni kirjan tai lähden luontoon kameran kanssa. Olen loputtoman kiinnostunut ihmisten kokemuksista, niihin liittyvistä ajatuksista ja tunteista ja eksynkin mielelläni keskustelemaan syvällisiä ystävieni kanssa.
Olen tehnyt suuren osan työurastani nuorisotyössä, jonka puitteissa olen saanut kohdata eri-ikäisiä lapsia, nuoria ja perheitä, niin ryhmiä kuin yksilöitä. Vuosi vuodelta merkityksellisemmäksi on muuttunut jokainen yksittäinen kohtaaminen ja jaettu elämänkokemus. Viimeiset vuodet terapeuttina ovat vieneet minut erityisellä tavalla ihmisyyden kipeiden kysymysten ja kokemusten äärelle.
Ajatus omasta yrityksestä on elänyt haaveissani pitkään. Nyt minulla on mahdollisuus tehdä sitä, missä kohtaaminen, nähdyksi ja kuulluksi tuleminen saa olla keskiössä. Ne ovat niitä asioita, jotka ovat muuttaneet myös omaa tarinaani.
Terapeuttina olen herkkä kuuntelija ja aktiivinen kyselijä. Haluan luoda sinulle rennon ilmapiirin, jossa mikään asia ei ole liian pieni tai suuri. En säikähdä vaikeitakaan teemoja vaan luon turvaa niiden käsittelylle. Oma elämänkokemukseni yhdessä koulutukseni kanssa tuo ymmärrystä elämän kipeisiin vaiheisiin. Minulle on tärkeää, että terapiassani saat tulla nähdyksi ja kuulluksi.
Mirjami Varpelaide
Koulutustaustani:
Ratkaisukeskeinen Lyhytterapeutti (Siria sertifioitu) 50op, sis. psykoterapeuttiset valmiudet
Sielunhoitoterapeutti (Tesiko) 80op
Sosionomi AMK + kirkon nuorisotyönohjaaja
Lähihoitaja, lasten ja nuorten suuntautumisvaihtoehto & yo